Poikkeusaukioloajat Kaupin keilahallissa Joulukuun

4.12.2020

Alla Samin terveiset keilaajille.

Moi!

Tänään voimaan astuneet suositukset ”pakottivat” meidät nyt supistamaan aukioloaikoja Joulukuun ajaksi☹ Kaleneteri on tyhjentynyt varauksista, mutta pyrimme pitämään keilahallin auki, että harrastustoiminta voisi niiden osalta jatkua ketkä haluavat jatkaa.

Päivitimme Kaupin keilahallin sivuille uudet aukiolot ensi maanantaista lähtien:

MA-TO 12-19

PE-LA 12-21

SU 12-17

Mikäli teillä oli esim vakiovuorovarauksia uusien aukioloaikojen ulkopuolella niin siirsimme ne nyt alustavasti lähimpää mahdolliseen ajankohtaan samalle päivälle. Olettehan yhteydessä meihin käykö muutos tai sopisiko joku muu ajankohta?

Paikallissarjat Tampereen keilailuliitto perui tulevalta viikonlopulta. Ne pelataan myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana.

Myös Firma-liiga jäi tauolle.

RKM:n erikoiskisa jatkuu hallin aukiolojen puitteissa ja kisaamaan pääsee non-stoppina myös.

BCD-luokkalaisille järjestämme Kinkkukisan 3.-22.12. väliselle ajalle. Sitä voi heittää normaali kisan tai harjoitustunnin aikana.

Halliin tullessa SUOSITTELEMME tulemaan maskin kanssa ja toimimaan muutenkin vastuullisesti Korona-ohjeiden mukaan!!!

MUISTAKAA KÄSIHYGIENIA!!!

Pyrimme myös itse vastuulliseen toimintaan hallissa ja radoitamme keilaajia väljemmin!

Lisäinfoa annan mielelläni, joten olkaapa yhteydessä jos jotain kysyttävää!

Sami Konsteri, 0500 698 026

Ystävällisin terveisin


Kaupin keilahalli

03-31260500

www.kaupinkeilahalli.fi